Maaseudun Tulevaisuus otti pääkirjoituksessaan 3.12. kantaa suurpetoasiaan. Kirjoituksen pontimena oli Kainuussa Suomen Metsästäjäliiton pari viikkoa aiemmin suorittama petoeläinten jälkien etsintäoperaatio.
Käyn alla pääkirjoituksen sen eräiltä osin läpi (kursivoituna) ja tuon siihen oman näkemykseni. Totean vielä sitä ennen tietämättömille eturistiriitoja valaistakseni, että Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja ja Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja ovat yksi ja sama henkilö.
Maaseudun Tulevaisuus 3.12.2010
”Petomäärille on saatava katto”
”Suomesta löytyvät kaikki eurooppalaiset suurpedot, karhu, susi, ilves ja ahma. Myös suuret petolinnut, maakotka ja merikotka viihtyvät täällä.”
Tämä on onni. Tilanne ei vielä jokunen vuosikymmen sitten ollut lainkaan näin lohdullinen. Ympäristömyrkkyjen (merikotka) lisäksi syynä mainittujen lajien ahdinkoon oli vain ja ainoastaan petoviha. Sen edistäminen oli metsästysharrastuksen keskeisimpiä tavoitteita tuolloin. On erinomaista, että siitä ollaan pääsemässä. Häpeällistä sen sijaan on se, että petovihaa edelleen esiintyy ilmeten räikeimmillään suurpetoihinkin kohdistuvana laittomana metsästyksenä.
”Petokantojen suojelussa Suomi on maailman paras. Yksikään suurpetolaji ei tänä päivänä ole maassamme todellisuudessa uhanalainen, kiitos kannanhoitosuunnitelmien.”
Uhanalaisuusluokitus ei ole huutoäänestys eikä mielipidekysymys. Luokitukselle on olemassa selvät kriteerit. Uusiman luokituksen (1.12.2010) mukaan kaikki suurpetomme ovat uhanalaisia, joskin karhun ja ilveksen kohdalla tilanne on nykyään jo parempi.
”Myös susi voi hyvin, vaikka sitä on vaikea uskoa susiuutisten perusteella. Valtamedia toistelee usein ilman lähdekritiikkiä ääriryhmien tiedotteita, joissa on enemmän tunnetta kuin tietoa. Todellisuudessa susi on levittäytynyt koko Suomeen, Ahvenanmaan porteille asti.”
Tässä kirjoitus selvästi viittaa myös meihin, Luonto-Liiton susiryhmään. Me olemme varmasti aktiivisimmin viime vuosina yrittäneet tuoda susikannan ahdinkoa esille. Vaikka toiminnassamme on luonnollisesti paljon tunnetta mukana, ei tiedotteissamme tai muussakaan toiminnassamme ole tingitty asiatiedossa pysymisestä. Kun kuitenkin Maaseudun Tulevaisuus näin toteaa, lehti tai kirjoituksesta vastuussa oleva päätoimittaja varmasti jossain yhteydessä täsmentää asiatietoon liittyvät virheemme tiedotteissamme.
Kirjoituksen väite siitä, että Suomessa susi voi hyvin on vailla tukea.
”Maapedoista susi tekee ihmiselle eniten haittaa tappamalla tuotantoeläimiä ja koiria. Sudet ovat suojelun seurauksena myös menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan ja tulevat jopa ihmisten pihoihin.”
Susien tuotantoeläimiin tai koiriin kohdistamia tuhoja ei kukaan kiellä. Onkin varsin erikoista, että esimerkiksi viime talvena suojelutoimijat olivat ainoita, jotka jaksoivat edelleen muistuttaa petovahinkojen ennaltaehkäisyyn saatavista varoista, varoista, joita maa- ja metsätalousministeriö ei ollut muutamaan vuoteen karjanpitäjille myöntänyt.
http://samilyytinen.wordpress.com/2010/01/27/ministerio-unohti-susivahinkojen-ennaltaehkaisyn/
Sudet ovat edelleen myös erittäin arkoja. Siitä ei tarvitse huolta kantaa. Toki ne käyvät jättämässä silloin tällöin jälkiään ihmisasumusten lähistölle ja jopa pihapiireihin. Omalla kohdallani lähin suden jälki talostamme löytyi kuukausi sitten 15 metrin etäisyydeltä. Kaksi sutta oli tullut aamuyöllä pellon reunaa tielle ja jatkanut makaa sitä pitkin. Samanlaisia havaintoja on täkäläisen susilauman reviiriltä niin pitkältä ajalta kuin sudet ovat täällä 2000-luvulla olleet.
Minusta suden arkuudesta kertoo enemmänkin se, että pihapiireistä löytyvistä jäljistä huolimatta itse otuksia havaitaan erittäin harvoin. Sudet välttävät ihmistä. Sen sijaan pimeä ja hiljainen pihapiiri ei välttämättä ole sudelle suuri pelote. Vielä kun pihassa haukkuu koira tai sen lähellä laiduntaa lammaslauma, saattaa se olla jopa houkutin sudelle.
”Susien todellisesta määrästä on esitetty erilaisia käsityksiä. Tarkin koskaan tehty paikallinen laskelma tehtiin Kainuussa kaksi viikkoa sitten. Kainuulaiset metsästäjät laskivat kahden päivän aikana 103 suden jäljet.”
Itse en nimittäisi Metsästäjäliiton tekemää selvitystä laskennaksi. Se oli lähinnä tarkoitushakuista havaintoaineiston keräämistä vailla käsitystä tai aitoa kiinnostusta aineiston tulkintaan liittyvistä ongelmista. Ongelmista keskeisin tässä tapauksessa on se, miten eri paikoista löytyneet jäljet tulkitaan eri tai vaihtoehtoisesti samoiksi susiksi tai laumoiksi. Ongelma on suden kohdalla mittava johtuen siitä, että sudet saattavat yhden yön aikana jättää jälkiä hyvinkin yli viidenkymmenen kilometrin matkalle.
http://yle.fi/alueet/kainuu/2010/12/suurpetoarviot_ovat_ammattilaisten_tyota_2189796.html
Kannattaa muistaa, että Suomen Metsästäjäliitto yritti viime kevättalvenakin lytätä samantapaisella mediamyllytyksellä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susimääräarviot. Tapauksessa kävi nolosti, kun niin Metsästäjäin Keskusjärjestö kuin maa ja metsätalousministeriökin irtisanoutuivat etujärjestön lukumääräilmoituksista.
”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Rktl, jonka tehtävänä on tehdä riistakanta-arviot, arvioi lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriölle 14.10.2010 Kainuun susimääräksi vain 25-30 yksilöä. Rktl:n edustaja riensi kainuulaisten laskennan jälkeen korjaamaan omaa arviotaan ylöspäin ”enintään 40-50:een” (MT 1.12.2010).”
Korjatakseni yllä olevaa totean, että RKTL:n lausunnossa 14.10.2010, joka meillekin Luonto-Liiton susryhmään ministeriöstä on toimitettu, Kainuun susimääräksi ilmoitetaan 30-40, ei 25-30, kuten MT pääkirjoituksessaan väittää. Lokakuussa annettuun lausuntoon sisältyy, kuten aina näin aikaisessa vaiheessa syksyä melkoisia epävarmuustekijöitä. Valtakunnallisen susikannan koon pohjana olevien susireviirien määrä ja niillä elävien laumojen koot voidaan luotettavimmin arvioida lumikeleillä, jollaisia 14.10. ei vielä Kainuussa ollut.
Susikannan arvioinnista voi lukaista lisää syksyisestä Metsästäjä-lehdestä (s. 38 alkaen).
http://epaper01.mmd.net/pub/riista/index?lang=fi&issue=201005
”On selvää, että viralliset luvut eivät voi olla kovin tarkkoja, jos niiden esittäjä itsekään ei puolusta niitä ja usko niihin. Rktl:lla onkin tehtävä palauttaa laitoksen uskottavuus ja arvovalta petolaskennoissa. Tutkijoiden kannattaisi keskittyä tekemään laadukasta tiedettä päätöksenteon pohjaksi julkisuudessa viihtymisen asemesta.”
Käsitykseni mukaan tutkijat kyllä puolustavat tuloksiaan ja asiallisesti sen tekevätkin. Toisaalta kannattaa pitää mielessä tieteen peruslähtökohta: se, että tulokset alistetaan avoimesti mahdollisimman julkiselle kritiikille. Vasta-argumentit, jotka osoittavat tulokset paikkaansa pitämättömiksi, vievät tiedettä tutkittavan asian osalta vain eteenpäin. Nyt tilanne mielestäni on se, että esitetyillä vasta-argumentteilla (susimäärillä) ei ole menetelmäpuutteidensa vuoksi kovin suurta voimaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että harva lotkauttaa korviaan Suomen Metsästäjäliiton esittämille susimäärille.
”Kainuussa asuu metsäpeura, joka on alkuperäinen suomalainen laji. Suomalaisilla on erityinen velvollisuus suojella tätä harvinaista lajia ja pelastaa se sukupuutolta.”
Tässä olen aivan samaa mieltä. Näin juuri on. Metsäpeuraa ei saa Suomenkaan alueella päästää toistamiseen sukupuuttoon, kuten sille säätelemättömän pyynnin seurauksena aikanaan kävi. Onneksi tuolloin Venäjän puolella niitä säilyi, ja sieltä myöhemmin tänne levittäytyneistä yksilöistä syntyi Kainuun alueellekin oma lisääntyvä kanta.
”Metsäpeuraa voidaan verrata saimaannorppaan. Viimeiset niistä elävät Suomessa ja ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta.”
Suomessa metsäpeuroja elää kahdella alueella yhteensä noin 2000 yksilöä. Venäjän puolella arviot metsäpeurojen määrästä liikkuvat 7000 yksilössä. Kanta on sielläkin laskussa hallitsemattoman metsästyksen vuoksi.
http://mmm.multiedition.fi/sarvi/sarvet/4-2010/fi/4.php
”Saimaannorpan pelastamisessa on jo onnistuttu. Metsäpeuran kohdalla on tehtävä edessä.”
Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen, metsäpeura ei lukeudu uhanalaisuusluokituksessa uhanalaiseksi vaan silmälläpidettävien lajien joukkoon.
”Ylisuuret petokannat aiheuttavat maaseudulla vakavia sosiaalisia konflikteja. Kokemus meiltä ja muualta osoittaa, että paras tapa suojella ja säädellä eläinkantoja on oikein mitoitettu metsästys. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on hyväksynyt metsästyksen osaksi luonnon kestävää käyttöä. Myös Suomessa suurpetoja pitää metsästää ja niiden kantoja pitää säädellä.”
Kestävää käyttöä ei ole se, että erittäin uhanalaista eläinlajia, kuten sutta, metsästetään kannan edelleen taantuessa ja puuttumatta itse ongelmaan eli salametsästykseen. Oikein mitoitetusta metsästyksestä ei sinällään ole uhkaa eläinkannoille. Sellaista metsästystä on monissa tapauksissa täydellinen metsästyksestä pidättäytyminen. Tilanne suden kohdalla on nykyään tällainen.
”Ruotsissa hallitus ja eduskunta tekivät jämäkän päätöksen, jolla ratkaistiin ylisuuriksi kasvaneiden paikallisten petokantojen ja ihmisen välinen ongelma varsin hyvin. Eduskunta totesi, että pedoilla on paikkansa luonnossa, mutta myös ihmisillä on oikeus elää ja harjoittaa elinkeinoaan turvallisesti. Niinpä esimerkiksi susien enimmäismääräksi päätettiin 210 yksilöä.”
Suomessakin voitaisiin tehdä samankaltainen jämäkkä päätös. Susien ehdottomaksi vähimmäismääräksi voitaisiin päättää esimerkiksi 500 sutta. Oltaisiin kerrankin hiukan Ruotsia parempia.
”Myös Suomessa on tehtävä vastaava päätös. Hoitosuunnitelmiin on saatava alarajan lisäksi yläraja. Pääministeri Mari Kiviniemi viittasikin lehtihaastattelussaan tällaiseen mahdollisuuteen.”
Metsästäjäliiton jäsenlehdessä pääministeri todellakin viittasi tällaiseen mahdollisuuteen, ehdottipa samalla metsästyksen tuomista peruskouluihin. Hän myös totesi samassa haastattelussa, että petoarviot ovat olleet enemmänkin alakantissa. Näin sanoessaan pääministeri minusta vihjaa samasta epäluottamuksesta RKTL:n arvioita kohtaan kuin Suomen Metsästäjäliitto on susimääräarvioillaan luonut. Minusta pääministerillä on nyt todistamisen taakka harteillaan. Miksi hän ei luota maan johtavaan tämän alan tutkimustiedon tuottajaan? Mitkä ovat argumentit epäluottamuksen takana? Ovatko Suomen Metsästäjäliiton ilmoitukset petomääristä pääministerin mukaan luotettavampia?
http://www.kaleva.fi/uutiset/susikiistaan-selko-pantaseurannalla/880299
—
Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksen voi käydä lukemassa kokonaisuudessaan alla olevan osoitteen kautta.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paakirjoitukset/12/fi_FI/petomaarille_on_saatava_katto/
