Käyn alla pääkirjoituksen sen eräiltä osin läpi (kursivoituna) ja tuon siihen oman näkemykseni. Totean vielä sitä ennen tietämättömille eturistiriitoja valaistakseni, että Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja ja Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja ovat yksi ja sama henkilö.

Maaseudun Tulevaisuus 3.12.2010

”Petomäärille on saatava katto”

”Suomesta löytyvät kaikki eurooppalaiset suurpedot, karhu, susi, ilves ja ahma. Myös suuret petolinnut, maakotka ja merikotka viihtyvät täällä.”

Tämä on onni. Tilanne ei vielä jokunen vuosikymmen sitten ollut lainkaan näin lohdullinen. Ympäristömyrkkyjen (merikotka) lisäksi syynä mainittujen lajien ahdinkoon oli vain ja ainoastaan petoviha. Sen edistäminen oli metsästysharrastuksen keskeisimpiä tavoitteita tuolloin. On erinomaista, että siitä ollaan pääsemässä. Häpeällistä sen sijaan on se, että petovihaa edelleen esiintyy ilmeten räikeimmillään suurpetoihinkin kohdistuvana laittomana metsästyksenä.

”Petokantojen suojelussa Suomi on maailman paras. Yksikään suurpetolaji ei tänä päivänä ole maassamme todellisuudessa uhanalainen, kiitos kannanhoitosuunnitelmien.”

Uhanalaisuusluokitus ei ole huutoäänestys eikä mielipidekysymys. Luokitukselle on olemassa selvät kriteerit. Uusiman luokituksen (1.12.2010) mukaan kaikki suurpetomme ovat uhanalaisia, joskin karhun ja ilveksen kohdalla tilanne on nykyään jo parempi.

”Myös susi voi hyvin, vaikka sitä on vaikea uskoa susiuutisten perusteella. Valtamedia toistelee usein ilman lähdekritiikkiä ääriryhmien tiedotteita, joissa on enemmän tunnetta kuin tietoa. Todellisuudessa susi on levittäytynyt koko Suomeen, Ahvenanmaan porteille asti.”

Tässä kirjoitus selvästi viittaa myös meihin, Luonto-Liiton susiryhmään. Me olemme varmasti aktiivisimmin viime vuosina yrittäneet tuoda susikannan ahdinkoa esille. Vaikka toiminnassamme on luonnollisesti paljon tunnetta mukana, ei tiedotteissamme tai muussakaan toiminnassamme ole tingitty asiatiedossa pysymisestä. Kun kuitenkin Maaseudun Tulevaisuus näin toteaa, lehti tai kirjoituksesta vastuussa oleva päätoimittaja varmasti jossain yhteydessä täsmentää asiatietoon liittyvät virheemme tiedotteissamme.

Kirjoituksen väite siitä, että Suomessa susi voi hyvin on vailla tukea.

”Maapedoista susi tekee ihmiselle eniten haittaa tappamalla tuotantoeläimiä ja koiria. Sudet ovat suojelun seurauksena myös menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan ja tulevat jopa ihmisten pihoihin.”

Susien tuotantoeläimiin tai koiriin kohdistamia tuhoja ei kukaan kiellä. Onkin varsin erikoista, että esimerkiksi viime talvena suojelutoimijat olivat ainoita, jotka jaksoivat edelleen muistuttaa petovahinkojen ennaltaehkäisyyn saatavista varoista, varoista, joita maa- ja metsätalousministeriö ei ollut muutamaan vuoteen karjanpitäjille myöntänyt.

http://samilyytinen.wordpress.com/2010/01/27/ministerio-unohti-susivahinkojen-ennaltaehkaisyn/

Sudet ovat edelleen myös erittäin arkoja. Siitä ei tarvitse huolta kantaa. Toki ne käyvät jättämässä silloin tällöin jälkiään ihmisasumusten lähistölle ja jopa pihapiireihin. Omalla kohdallani lähin suden jälki talostamme löytyi kuukausi sitten 15 metrin etäisyydeltä. Kaksi sutta oli tullut aamuyöllä pellon reunaa tielle ja jatkanut makaa sitä pitkin. Samanlaisia havaintoja on täkäläisen susilauman reviiriltä niin pitkältä ajalta kuin sudet ovat täällä 2000-luvulla olleet.

Minusta suden arkuudesta kertoo enemmänkin se, että pihapiireistä löytyvistä jäljistä huolimatta itse otuksia havaitaan erittäin harvoin. Sudet välttävät ihmistä. Sen sijaan pimeä ja hiljainen pihapiiri ei välttämättä ole sudelle suuri pelote. Vielä kun pihassa haukkuu koira tai sen lähellä laiduntaa lammaslauma, saattaa se olla jopa houkutin sudelle.

”Susien todellisesta määrästä on esitetty erilaisia käsityksiä. Tarkin koskaan tehty paikallinen laskelma tehtiin Kainuussa kaksi viikkoa sitten. Kainuulaiset metsästäjät laskivat kahden päivän aikana 103 suden jäljet.”

Itse en nimittäisi Metsästäjäliiton tekemää selvitystä laskennaksi. Se oli lähinnä tarkoitushakuista havaintoaineiston keräämistä vailla käsitystä tai aitoa kiinnostusta aineiston tulkintaan liittyvistä ongelmista. Ongelmista keskeisin tässä tapauksessa on se, miten eri paikoista löytyneet jäljet tulkitaan eri tai vaihtoehtoisesti samoiksi susiksi tai laumoiksi. Ongelma on suden kohdalla mittava johtuen siitä, että sudet saattavat yhden yön aikana jättää jälkiä hyvinkin yli viidenkymmenen kilometrin matkalle.

http://yle.fi/alueet/kainuu/2010/12/suurpetoarviot_ovat_ammattilaisten_tyota_2189796.html

Kannattaa muistaa, että Suomen Metsästäjäliitto yritti viime kevättalvenakin lytätä samantapaisella mediamyllytyksellä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susimääräarviot. Tapauksessa kävi nolosti, kun niin Metsästäjäin Keskusjärjestö kuin maa ja metsätalousministeriökin irtisanoutuivat etujärjestön lukumääräilmoituksista.

http://www.suomenluonto.fi/arkisto/uutisarkisto/metsastajaliiton-puheenjohtaja-kontro-susijupakasta-201dministeriolla-on-oikeus-mielipiteeseensa201d

”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Rktl, jonka tehtävänä on tehdä riistakanta-arviot, arvioi lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriölle 14.10.2010 Kainuun susimääräksi vain 25-30 yksilöä. Rktl:n edustaja riensi kainuulaisten laskennan jälkeen korjaamaan omaa arviotaan ylöspäin ”enintään 40-50:een” (MT 1.12.2010).”

Korjatakseni yllä olevaa totean, että RKTL:n lausunnossa 14.10.2010, joka meillekin Luonto-Liiton susryhmään ministeriöstä on toimitettu, Kainuun susimääräksi ilmoitetaan 30-40, ei 25-30, kuten MT pääkirjoituksessaan väittää. Lokakuussa annettuun lausuntoon sisältyy, kuten aina näin aikaisessa vaiheessa syksyä melkoisia epävarmuustekijöitä. Valtakunnallisen susikannan koon pohjana olevien susireviirien määrä ja niillä elävien laumojen koot voidaan luotettavimmin arvioida lumikeleillä, jollaisia 14.10. ei vielä Kainuussa ollut.

Susikannan arvioinnista voi lukaista lisää syksyisestä Metsästäjä-lehdestä (s. 38 alkaen).

http://epaper01.mmd.net/pub/riista/index?lang=fi&issue=201005

”On selvää, että viralliset luvut eivät voi olla kovin tarkkoja, jos niiden esittäjä itsekään ei puolusta niitä ja usko niihin. Rktl:lla onkin tehtävä palauttaa laitoksen uskottavuus ja arvovalta petolaskennoissa. Tutkijoiden kannattaisi keskittyä tekemään laadukasta tiedettä päätöksenteon pohjaksi julkisuudessa viihtymisen asemesta.”

Käsitykseni mukaan tutkijat kyllä puolustavat tuloksiaan ja asiallisesti sen tekevätkin. Toisaalta kannattaa pitää mielessä tieteen peruslähtökohta: se, että tulokset alistetaan avoimesti mahdollisimman julkiselle kritiikille. Vasta-argumentit, jotka osoittavat tulokset paikkaansa pitämättömiksi, vievät tiedettä tutkittavan asian osalta vain eteenpäin. Nyt tilanne mielestäni on se, että esitetyillä vasta-argumentteilla (susimäärillä) ei ole menetelmäpuutteidensa vuoksi kovin suurta voimaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että harva lotkauttaa korviaan Suomen Metsästäjäliiton esittämille susimäärille.

”Kainuussa asuu metsäpeura, joka on alkuperäinen suomalainen laji. Suomalaisilla on erityinen velvollisuus suojella tätä harvinaista lajia ja pelastaa se sukupuutolta.”

Tässä olen aivan samaa mieltä. Näin juuri on. Metsäpeuraa ei saa Suomenkaan alueella päästää toistamiseen sukupuuttoon, kuten sille säätelemättömän pyynnin seurauksena aikanaan kävi. Onneksi tuolloin Venäjän puolella niitä säilyi, ja sieltä myöhemmin tänne levittäytyneistä yksilöistä syntyi Kainuun alueellekin oma lisääntyvä kanta.

”Metsäpeuraa voidaan verrata saimaannorppaan. Viimeiset niistä elävät Suomessa ja ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta.”

Suomessa metsäpeuroja elää kahdella alueella yhteensä noin 2000 yksilöä. Venäjän puolella arviot metsäpeurojen määrästä liikkuvat 7000 yksilössä. Kanta on sielläkin laskussa hallitsemattoman metsästyksen vuoksi.

http://mmm.multiedition.fi/sarvi/sarvet/4-2010/fi/4.php

”Saimaannorpan pelastamisessa on jo onnistuttu. Metsäpeuran kohdalla on tehtävä edessä.”

Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen, metsäpeura ei lukeudu uhanalaisuusluokituksessa uhanalaiseksi vaan silmälläpidettävien lajien joukkoon.

”Ylisuuret petokannat aiheuttavat maaseudulla vakavia sosiaalisia konflikteja. Kokemus meiltä ja muualta osoittaa, että paras tapa suojella ja säädellä eläinkantoja on oikein mitoitettu metsästys. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on hyväksynyt metsästyksen osaksi luonnon kestävää käyttöä. Myös Suomessa suurpetoja pitää metsästää ja niiden kantoja pitää säädellä.”

Kestävää käyttöä ei ole se, että erittäin uhanalaista eläinlajia, kuten sutta, metsästetään kannan edelleen taantuessa ja puuttumatta itse ongelmaan eli salametsästykseen. Oikein mitoitetusta metsästyksestä ei sinällään ole uhkaa eläinkannoille. Sellaista metsästystä on monissa tapauksissa täydellinen metsästyksestä pidättäytyminen. Tilanne suden kohdalla on nykyään tällainen.

”Ruotsissa hallitus ja eduskunta tekivät jämäkän päätöksen, jolla ratkaistiin ylisuuriksi kasvaneiden paikallisten petokantojen ja ihmisen välinen ongelma varsin hyvin. Eduskunta totesi, että pedoilla on paikkansa luonnossa, mutta myös ihmisillä on oikeus elää ja harjoittaa elinkeinoaan turvallisesti. Niinpä esimerkiksi susien enimmäismääräksi päätettiin 210 yksilöä.”

Suomessakin voitaisiin tehdä samankaltainen jämäkkä päätös. Susien ehdottomaksi vähimmäismääräksi voitaisiin päättää esimerkiksi 500 sutta. Oltaisiin kerrankin hiukan Ruotsia parempia.

”Myös Suomessa on tehtävä vastaava päätös. Hoitosuunnitelmiin on saatava alarajan lisäksi yläraja. Pääministeri Mari Kiviniemi viittasikin lehtihaastattelussaan tällaiseen mahdollisuuteen.”

Metsästäjäliiton jäsenlehdessä pääministeri todellakin viittasi tällaiseen mahdollisuuteen, ehdottipa samalla metsästyksen tuomista peruskouluihin. Hän myös totesi samassa haastattelussa, että petoarviot ovat olleet enemmänkin alakantissa. Näin sanoessaan pääministeri minusta vihjaa samasta epäluottamuksesta RKTL:n arvioita kohtaan kuin Suomen Metsästäjäliitto on susimääräarvioillaan luonut. Minusta pääministerillä on nyt todistamisen taakka harteillaan. Miksi hän ei luota maan johtavaan tämän alan tutkimustiedon tuottajaan? Mitkä ovat argumentit epäluottamuksen takana? Ovatko Suomen Metsästäjäliiton ilmoitukset petomääristä pääministerin mukaan luotettavampia?

http://www.kaleva.fi/uutiset/susikiistaan-selko-pantaseurannalla/880299

—

Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksen voi käydä lukemassa kokonaisuudessaan alla olevan osoitteen kautta.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paakirjoitukset/12/fi_FI/petomaarille_on_saatava_katto/

Vaikeammin ymmärrettävää on se, että sudesta käytävässä keskustelussa metsästyksen ja suden välistä vastakkainasettelua peitellään niin mieluusti muiden asioiden taakse. Jo Ruotsissa asiassa ollaan paljon rehellisempiä, eikä siellä ole ihmisille epäselvää, kenen intressejä susi luonnon yhtenä osana eniten polkee. Tosiasiallisesti täälläkään susikeskustelua puolelta tai toiselta seuraava ei voi olla huomaamatta samaa.

On totta, että susiin liittyy se ikävä puoli, että ne aiheuttavat vahinkoa ihmisen omaisuudelle ja toimille. Tätä ei soisi kuitenkaan käytettävän vain omien intressien ajamiseen. On vaikea kuvitella, että Kilpeläisen kirjoituksessaan maalailema solidaarisuus susialueen ihmisten arkea tai elinkeinonharjoittamista kohtaan ulottuisi susien tappolupia pidemmälle.

Varsinais-Suomen susien viimeaikaiset tekoset ovat erittäin valitettavia. Kenellekään asiaa seuranneelle tai susia tuntevalle ne tuskin kuitenkaan tulivat suurina yllätyksinä. Samanlaisia tapauksia havaitaan silloin tällöin siellä, missä susia elää ja kotieläimet ovat niiden ulottuvilla.

Onkin varsin kummallista, että hätähuudot vahinkojen ennaltaehkäisyvarojen saamiseksi maa- ja metsätalousministeriöltä ovat tulleet viime vuosina pääsääntöisesti luonnonsuojelupuolelta.

Mennäkseni vielä susien Yläneellä aiheuttamiin lammastappoihin kommentoin taannoista Tapio Rintalan kirjoitusta (TS 24.8.). En halua vähätellä millään muotoa hänen kokemaansa. Ihmettelen silti, miksi hän jättää kirjoituksestaan pois maininnat siitä, että a) susien tappamat lampaat korvataan yhteiskunnan toimesta, b) paikalle toimitettiin ilmaiseksi pikavauhtia kolme kilometriä susilta suojaavaa petoaitaa tapauksen jälkeen ja c) olen itse tarjonnut omaani ja talkooporukan apua aidan pystytykseen heti ensimmäisten lammastappojen jälkeen.

Sami Lyytinen, puheenjohtaja, Luonto-Liiton susiryhmä

—-

Kirjoitukseni julkaistin tänään Turun Sanomissa http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/158067.html. Sen pohjana olleet mielipidekirjoitukset löytyvät niin ikään Turun Sanomien nettilehden arkistosta.

1.9.2010. Häirikkösudet voitava poistaa luvallisesti (Ari Kilpeläinen)

http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/156809.html

24.8.2010 Häirikkösudet voitava poistaa (Tapio Rintala)

http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/155125.html

Niemi kielsi lupapolitiikkaan liittyvän epäkohdan olemassaolon (2). Hän totesi lupien myönnön olevan virkavastuussa toimivien riistanhoitopiirien hallussa ja ministeriön ohjauksessa. Näin onkin. Riistanhoitopiireille on myönnetty monien silmissä epämääräiseltä näyttävä viranomaisrooli, johon kuuluu mm. suurpetojen tappolupien myöntömahdollisuus.

Maininta viranomaisroolista ei vie mihinkään sitä tosiseikkaa, että koko luparuljanssi pyörii metsästäjäkunnan sisällä, eikä siihen mikään ulkopuolinen taho voi periaatteessa millään tavalla vaikuttaa. Vielä kun muistetaan, että riistanhoitopiirin päällikkö istuu riistanhoitoyhdistysten edustajien muodostaman hallituksen alaisuudessa (hallituksella mahdollisuus erottaa päällikkö), ei kai kukaan kunnioitusta itseään kohtaan tunteva ihminen voi oikeasti sanoa, että yllä esitetty fraasi olisi pelkkää palturia.

Ennustan ja toivon, että Niemen väite riistapuoleen liittyvän viranomaistyön ongelmattomasta luonteesta aloittaa tervehdyttävän keskustelun aiheesta. Kuka ottaa seuraavan painavan puheenvuoron?

Riistahallintoon liittyy vielä se omituisuus, että myös metsästyksenvalvonta on lainsäädännöllä määrätty sille itselleen. Metsästyksenvalvontaa toteuttaa metsästyslain mukaan paikalliset riistanhoitoyhdistykset. Mitäköhän  tästä olisi vallan väärinkäytön ehkäisemiseksi asioita järjestykseen laittanut paroni Montesquieu  tuumannut?

Riistanhoitoyhdistysten toteuttaman metsästyksenvalvonnan ongelmallisuudesta susien kohdalla kertoo karua kieltään tämän vuoden ensimmäinen esiin tullut suden salakaatotapaus. Epäiltynä on paikallisen riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen. Asennoitumisesta metsästäjien oman toiminnan valvontaa kohtaan on myös kuvaavia esimerkkejä. Yhdestä kerroin aiemmassa postauksessani.

(1) Aamu-TV:n lähetyksen susiosio (klikkaa tätä)

(2) Sami Niemelle annan synninpäästön asiassa. Ministeriön virkamies tekee, mitä kulloinkin istuva ministeri käskee.

Kirjoituksessa kerrottu susihavaintoni on sen sijaan ymmärretty osittain väärin, minkä vuoksi haluan johdattaa halukkaat tarkemman tilannekuvauksen pariin. Samaan voin yllyttää myös niitä, jotka ovat lukeneet Auranmaan Viikkolehdestä Jorma Kaarton kirjoittaman uutisen 8.2.2010 vetämästäni susitilaisuudesta Yläneen Luontokapinetissa. Kaarto oli ymmärtänyt pienen yksityiskohdan kertomassani näköhavainnossa väärin.

Todellisten tapahtumien kulun voi käydä lukemassa Suomen johtavasta susiaiheisesta julkaisusarjasta. Samalla toivotan omalta osaltani kaikki halukkaat tyylilajista riippumatta tarjoamaan susi- tai suurpetoaiheisia kirjoituksiaan Suden ajassa julkaistavaksi. Seuraava numero on jo täynnä, mutta 2010-vuoden toiseen numeroon nopeimmat vielä ehtivät.

http://luontoliitto.fi/susiryhma/PDF/sa_3_2009.pdf (sivut 6-7)

Suomessa suden pääasiallinen saaliseläin on hirvi. Yhden suden tiedetään kaatavan ravinnokseen vuodessa 5-8 hirveä, paikoin ehkä enemmänkin (1, sivu 5). Vuoden 2008 susikanta-arvion (200 sutta) mukaisesti tämä tarkoittaa noin 1000-1600 susien saalistamaa hirveä vuodessa.

Hirvikantaa pyritään talvikantana mitattuna pitämään nykyään noin 80 000 hirven tasolla (2). Keväisen vasomisen ja syksyisen hirvijahdin välisenä aikana hirviä on kuitenkin selvästi tätä enemmän, minkä vuoksi koko vuoden keskiarvona hirvikannan kooksi täytyy pitää hiukan talvikantaa suurempaa lukua, 100 000 olkoon tässä yhteydessä sellainen.

Susien vuodessa tappamien hirvien osuus kokonaiskannasta on noin 1-1,6 %.

Vuonna 2008 hirvet aiheuttivat Suomessa 1593 liikenneonnettomuutta (3), joista aiheutui yhteiskunnalle 47 miljoonan euron kokonaiskustannukset (3, taulukko 9).  Susien poistaessa ravintonaan 1-1,6 prosenttia hirvistä, niiden ansiosta voidaan laskea jääneen tapahtumatta noin 16-26 hirvikolaria. Toteutumattomien onnettomuuksien ansiosta koituneet kustannussäästöt yhteiskunnalle olivat noin 470 000-750 000 euroa.

Hirviä ravintonaan käyttäen yksi keskivertosusi aiheuttaa yhteiskunnalle säästöä hirvieläinonnettomuuksista aiheutuvia kustannuksia vähentämällä 2350-3750 euroa vuodessa. Susi siis vähintään kuittaa petokorvauksina valtiolle aiheuttamansa kulut (2500 e/susi). Ongelmalliseksi vertailun tekee tietenkin se, että petokorvaukset maksaa valtio (veronmaksajat) kun taas hirvieläinonnettomuuksien vähenemisestä koituvista säästöistä hyötyvät vain tienkäyttäjät ja liikenne- ja ajoneuvovakuutusten haltijat.

(1) http://luontoliitto.fi/susiryhma/PDF/sudensuuusta_09_screen.pdf

(2) http://mmm.multiedition.fi/sarvi/sarvet/1_2008_uutiset/Hirvikanta.php

(3) http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/3300020-v-hirviraportti_2008.pdf

Uutisen keskiössä on seuraava Anttilan sitaatti: “Petoeläimet tekevät tavattomasti vahinkoa. Petovahinkoja maksetaan vuodessa 40 000 euroa yhtä sutta kohden. Samaan aikaan EU:n ympäristöosasto vahtii entistä tiukemmin, että Suomessa ei tapeta susia, vaan niitä pitää suojella”

Yhden suden vuoksi maksettu korvaussumma näyttää asiaan vähänkään perehtyneen silmissä kovin erikoiselta. Voivatko yhden suden kustannukset nousta noin korkeiksi?

Oletettavasti Anttilan lausunto perustuu tuoreimpaan tilastotietoon, jota on ollut käytettävissä vuodelta 2008 (2009 tietojen en uskoisi olleen vielä helmikuun alussa valmiina). Suomen susikanta-arvio RKTL:n mukaan oli vuonna 2008 noin 200 sutta.

Mikäli keskivertosusi aiheuttaa valtiolle petokorvauksina 40 000 euron kulut, kaikkien Suomen susien yhteenlasketun korvaussumman pitäisi olla noin 8 miljoonaa euroa. Kuitenkin kaikkien neljän suurpedon yhteenlasketutkin petokorvaussummat jäävät huomattavasti tämän summan alle.

Tähän hätään käytössäni ei ole koko Suomen petokorvausten tarkkaa euromäärää eikä korvausten jakautumista eri suurpetolajien kesken vuoden 2008 osalta. Poronhoitoalueelta auttavat tilastot löytyvät kuitenkin esimerkiksi Ylen julkaiseman uutisen(2) kautta. Poronhoitoalueen lukemia voi käyttää hyväksi, sillä siellä maksetut korvaukset haukkaavat leijonanosan koko Suomessa maksetuista.

Vuonna 2008 poronhoitoalueella maksettiin suurpetojen tekemistä porovahingoista korvauksia yhteensä 2,4 miljoonaa euroa. Petojen tappamista poroista noin 17 %  oli suden tekosia(2). Näin olleen susien osuus kokonaiskorvauksista oli noin 400 000 euroa.

Poronhoitoalueen eteläpuolella olevia korvaussummia minulla ei ole vuoden 2008 osalta käytettävissä, mutta oletettavasti susien suihin on mennyt 10-20 koiraa ja ehkä jokusia kymmeniä lampaita, ehkä myös yksittäisiä muita kotieläimiä. Karkeasti arvioituna näiden korvaussummaksi voisi arvata riittävän 100 000 euroa.

Jos susien vuoksi kokonaiskorvaussummana pitää 500 000 euroa ja Suomen susikantana 200 sutta, muodostuu yhtä sutta kohti maksetuksi korvaussummaksi 2500 euroa. Se on hiukan yli kahdeskymmenesosa ministeri Anttilan ilmoittamasta.

(1) http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/anttila-pedoilta-suojaa-vaikka-perustuslailla/534018

(2)http://yle.fi/alueet/teksti/lappi/2009/10/petojen_suihin_ katoaa_liki_20_000_poroa_1071415.html?wireframe=text&pageNumber=5

—

Luonto-Liitto tiedottaa 1.3.2010

Luonto-Liitto vaatii maa- ja metsätalousministeriöltä välitöntä toimintaa Suomen susikannan pelastamiseksi

Viimeisin arvio Suomen susikannan koosta osoittaa että susi on Suomessa pahassa pulassa.

Susia on Riista- ja kalataloudentutkimuslaitoksen (RKTL) arvion mukaan maassamme ainoastaan 150-160 yksilöä. Muutaman vuoden aikana Suomen susikanta on RKTL:n arvioiden mukaan vähentynyt yli sadalla yksilöllä.

Luonto-Liitto vaatii riistaeläimistä vastaavaa maa- ja metsätalousministeriötä ministerinsä johdolla viimein ottamaan asian tosissaan ja tarttumaan susikannan alati heikkenevään tilaan ennen kuin on liian myöhäistä.

”Ministeriö ei ole osoittanut mitään toimenpiteitä susikannan laskuun puuttumiseksi. Se ei ole myöskään tehnyt mitään susikantaan kohdistuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Ministeriö on ainoastaan edistänyt susikannan laskua antamalla riistanhoitopiireille mahdollisuuden liian suurelle luvanmyöntömäärälle”, Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen moittii.

Suurin syy susikannan radikaaliin laskuun on lajiin kohdistuva voimakas salametsästys. Mitkään muut tekijät eivät selitä kannanromahdusta ja yhtäkkisesti autioituneita kokonaisten susilaumojen reviirejä. Esiin tulleet salametsästystapaukset ovat vain jäävuoren huippu koko ongelmasta.

”On irvokasta kuinka Suomi selviytyi edellisen kerran susiasiasta tehdystä EU-kantelusta vetoamalla maa- ja metsätalousministeriön johdolla laadittuun kannanhoitosuunnitelmaan. Kuitenkin susikannan kehitys kääntyi nopeaan laskuun nimenomaan heti hoitosuunnitelman tekemisen jälkeen”, Sami Lyytinen sanoo.

Suomen susien ahdinkoa lisää myös Venäjän Karjalan susikannan romahdus, minkä seurauksena Suomi ei saa susikantaan täydennystä rajan takaa. Tilanne on kääntynyt jopa päinvastaiseksi: susia päätyy Venäjän puolelle enemmän kuin sieltä susia Suomeen saapuu.

Susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Lukumääräisesti niitä on jopa vähemmän kuin saimaannorppia.

Lisätiedot:

Sami Lyytinen, Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja
savely(at)utu.fi p. 040 558 6097

Sami Säynevirta, järjestöpäällikkö
sami.saynevirt(at)luontoliitto.fi p. 040 560 7303

www.salakaadotseis.fi
www.luontoliitto.fi

—

Metsästyksen omavalvonnasta

Veikko Kokon ja Hemmo Hartmanin näkemys (Alasatakunta 2.2.2010) metsästyksen omavalvonnasta on varsin omituinen. Toteamus: ”[omavalvonta] on kuin suoraan Neuvostoliiton aikaisesta käytännöstä: valehtele ja ilmianna naapurisi tekemisiä niin ylenet puolueessa korkeampiin virkoihin” kertoo selkeää kieltään siitä, että metsästysrikollisuuden vastustaminen suurpetojen kohdalla ei ole heidän mieleen.

Nyt Alasatakunnan julkaisema Kokon mielipide alkoi levitä internetissä ja eri lehdissä pian sen jälkeen kun Metsästäjälehti (5/2009) oli julkaissut vieraskynä-palstallaan kirjoitukseni suurpetoihin kohdistuvasta salametsästysongelmasta ja sen sallivasta asenneilmapiiristä.

Kirjoituksessani esitin toivomukseni metsästäjäkunnan ryhtiliikkeestä salametsästyksen poiskitkemiseksi nimenomaisesti metsästäjien toteuttaman omavalvonnan kautta. Nyt Pöytyän riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen Hartman toisena allekirjoittajana tuomitsee metsästäjien omaan toimintaansa kohdistaman valvonnan.

Metsästyslaki antaa riistanhoitoyhdistyksille tehtäviä, joista yksi on metsästyksenvalvonta (ML 63§). On hyvin erikoista, joskin varsin kuvaavaa, että signaali omavalvonnan tuomitsemisesta suurpetojen ja nimenomaisesti suden salametsästyksen kohdalla tulee juuri metsästystä valvovan toimijan, riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäseneltä. Onko tämä laajemminkin alueen metsästäjien ja nimenomaisesti myös Pöytyän riistanhoitoyhdistyksen kanta?

Sami Lyytinen
puheenjohtaja
Luonto-Liiton susiryhmä

—

Ministeriö unohti susivahinkojen ennaltaehkäisyn

Maa- ja metsätalousministeriö kirjasi vuonna 2005 laatimaansa suden kannanhoitosuunnitelmaan, että julkisten varojen käytön painopistettä muutetaan susivahinkojen korvaamisesta susivahinkojen en naltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisyn keinoiksi suunnitelmaan kirjattiin mm. susiaitojen jakaminen niitä tarvitseville, kun suojattavan omaisuuden arvo on suurempi kuin aidan hinta. Samassa kannanhoitosuunnitelmassa todetaan, että kannanhoidon perustavoite on varmistaa suden suotuisa suojelutaso.

Ministeriön viimeaikaiset toimet ovat täysin ristiriidassa kannanhoitosuunnitelman kanssa.
Lähes kaikki susivahinkojen ennaltaehkäisyyn ja korvaamiseen varatut rahat suunnataan poronhoitajien ilmoittamien vahinkojen korvaamiseen. Samaan aikaan poronhoitoalueella on sallittu susikannan käytännössä täydellinen poistopyynti. Nykykäytännössä siis sallitaan uhanalaisen lajin hävittäminen ja maksetaan korvauksia sen aiheuttamista vahingoista.

Poronhoitoalueen ulkopuolella laidunkarjaa kasvattavien on ollut kannanhoitosuunnitelmaan kirjatuista kauniista lupauksista huolimatta vaikea saada susiaitoja. Viime vuonna määrärahat kuluivat jo tammikuussa porovahinkojen korvaamiseen. Suden aiheuttamat vahingot karjataloudelle ovat olleet vähäisiä, mutta nämä vähäisetkin vahingot olisi mahdollista estää helposti ja suhteellisin pienin kustannuksin hankkimalla aidat kaikille tarvitseville.

Ministeriön haluttomuus noudattaa itse laatimansa kannanhoitosuunnitelman linjauksia vaikuttaa oudolta. Ministeriö tarjoaa ratkaisua karjankasvattajien huoliin lähinnä poukkoilevalla kaatolupapolitiikallaan. Taantuvan susikannan kohdalla kaatoluvat ovat erittäin kyseenalaisia eivätkä toimi lainkaan kannanhoitosuunnitelman tavoittelemana vahinkojen ennaltaehkäisynä, niiden myöntökin kun vaatii pääsääntöisesti näyttöä jo aiheutuneista merkittävistä vahingoista.

Toisin kuin tärkeimmistä ennaltaehkäisykeinoista kuulee väitettävän, on niin susiaidasta kuin laumanvartijakoiristakin erinomaisia kokemuksia. Kunnollista susiaitaa käyttävät ja laumanvartijakoiria tilalleen hankkineet karjankasvattajat ovat olleet ratkaisuun erittäin tyytyväisiä.

Ministeri Anttila on viestittänyt EU:iin päin, että Suomessa on tehty kaikki voitava petovahinkojen ehkäisemiseksi silloin, kun kaatolupia on myönnetty maksimaalinen määrä. Eikö ministeri ole tietoinen oman ministeriönsä laatimasta kannanhoitosuunnitelmasta ja siihen kirjatuista tavoitteista, kun hänen näkemyksensä susivahinkojen ehkäisemisestä on tällainen? Verrannoksi vielä: summalla, jonka ministeriö tuhlasi sianliharuokareseptien tarjoamiseen netissä, olisi saatu petoaidat ainakin parillekymmenelle hyvin eläimensä hoitavalle karjatilalle.

Sami Lyytinen
Puheenjohtaja
Luonto-Liiton susiryhmä

“Onnistuu aina piristämään päivää tunneillaan, välittää opiskelijoiden osaamisesta, tieto-taito ja innostuneisuus motivoi oppimaan.” Näitä diplomiin kirjattuja kehuja pala kurkussa lukiessa lausun puolestani suuren kiitoksen kaikille opiskelijoilleni. Kiitos.

Kaikesta huolimatta… kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Maanantaina jatketaan.